Asiakastarinat

Jatkuvasti kehittyvä digitaalinen mediakonserni hallitsee Pohjanmaan mediakenttää

I-Mediat on pörssiyhtiö Ilkka Oyj:n omistama kustannusyhtiö, jonka luotsauksessa eri lehdet ja digijulkaisut ovat saaneet lähivuosina kokea suurta uudistumista. Mediakentän murros jyllää kovaa, mutta hanttiin on myös laitettu kovasti. Kärjessä on vahva strategia niin digitaalisuudesta kuin tekoälystä. Kehittäminen ei vain ole yksittäisiä temppuja, vaan jatkuvaa parantamista, jota tehdään hyvien kumppanien kanssa, jotka ovat myös sisäistäneet asiakkaansa tavoitteet ja strategiat. Jatkuvalla kehittämisellä syntyy jatkuvaa parantamista ja projektimaalimasta siirrytään jatkuvan parantamisen prosessiin.

Kuusi kertaa viikossa ilmestyvä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntalehti Ilkka-Pohjalainen on I-Media Oy:n lippulaiva. Kustannusyhtiö julkaisee myös kahta kaupunkilehteä Vaasaa ja Eparia sekä viittä paikallislehteä Järviseutua, Jurvan Sanomia, Komioita, Viiskuntaa sekä Suupohjan Sanomia. Kaikkia näitä toimitetaan ja julkaistaan Bold CMS-järjestelmällä, jonka toimituksesta ja jatkokehittämisestä Fiare Media Tools vastaa. Nettifrontti on toteutettu Fiare Media Toolsin toimesta Malibu Javascript frameworkilla.

Koko toimitus yhdessä CMS-järjestelmässä – Bold tukemassa aitoa multijulkaisua

Ilkka-Pohjalainen on viime vuosina kokenut merkittävän digitaalisen muutoksen. Kehityspäällikkö Maija Saanio avaa lehden matkaa kohti modernia mediakenttää. Ilkka-Pohjalaisen tarina Boldin kanssa alkoi vähitellen, kun koko sisällöntuotanto siirtyi uuteen järjestelmään. Maakuntamedia, paikallislehdet ja kaupunkilehdet löysivät yhteisen alustan, joka mahdollisti sisällön ristikkäisen käytön ja tehokkaamman työnjaon. Tämä ei ainoastaan helpottanut toimittajien työtä, vaan myös paransi lukijoiden kokemusta, kun samoja juttuja ei enää vilise joka lehdessä. I-Media käyttää headless CMS järjestelmää Boldia jaettuna backendina. On siis yksi yhteinen työkalu kaikille kahdeksalle lehdelle ja kahdeksan eri sivustoa, jonne juttuja julkaistaan sekä tietysti printtilehdet, jotka saavat aineistonsa samasta taustajärjestelmästä. 

”Tosin sivustoja ei ole enää kovin kauaa muuta kuin yksi. Olemme yhdistämässä lukijoillemme maakuntalehden ja kaupunki-/paikallislehtien tarjonnan yhdeksi sujuvaksi lukukokemukseksi”, lähiajan uudistuksesta valottaa Saanio, jonka oma tausta myös pohjaa toimittajan työhön samaisessa konsernissa. "Digitaalinen media on meille strategia," Saanio kertoo. "Olemme panostaneet personointiin ja panostamme siihen myös vahvasti tulevaisuudessa. Personointi tukee paikallista sisältöä. Esimerkiksi, lukija voi valita haluavansa nähdä kaikki jutut, jotka koskevat hänen kotipaikkakuntaansa, oli ne sitten julkaistu missä tahansa julkaisussa."

Tulevaisuudessa tilausmallit saattavat muuttua brändipohjaisesta sisältökeskeiseksi. Digitaalisen maailman murrokseen vastaaminen vaatii jatkuvaa sopeutumista ja kehitystä. "Kuluttaja kuluttaa sisältöä, ja loppujen lopuksi ei ole väliä, mistä se tulee," Saanio selventää. "Olemme siirtyneet tuotekeskeisestä ajattelusta sisältökeskeiseen."

Meille on ollut todella tärkeää, että meillä on säännöllinen yhteydenpito ja toimivat struktuurit. Olemme hyvin tyytyväisiä Fiare Media Toolsin tiimin toimintaan ja palvelukykyyn. On todella helppoa, kun saadaan ratkaisuehdotuksia ja ideoita ja joskus meitä jopa haastetaan, että kannattaako tehdä näin, mitä jos tehtäisiinkin noin. Emme odotakaan mitään valmiita ratkaisuja, mutta aktiivista ajattelua meidän puolestamme

Ei projektina vaan prosessina – jatkuvaa kehittämistä palveluna

Alusta alkaen on ollut selvää, että sisällönhallintajärjestelmää ei vain ostettu käyttöön, vaan hankittiin ratkaisu, joka kehittyy kohti isoa tavoitetta ja kestää aikaa. Tällöin on myös tarpeellista, että järjestelmätoimittaja elää mukana ja on tietoinen strategisista tavoitteista. 

”Meille on ollut todella tärkeää, että meillä on säännöllinen yhteydenpito ja toimivat struktuurit. Olemme hyvin tyytyväisiä Fiare Media Toolsin tiimin toimintaan ja palvelukykyyn. On todella helppoa, kun saadaan ratkaisuehdotuksia ja ideoita ja joskus meitä jopa haastetaan, että kannattaako tehdä näin, mitä jos tehtäisiinkin noin. Emme odotakaan mitään valmiita ratkaisuja, mutta aktiivista ajattelua meidän puolestamme”, Saanio kiittelee. 

Saanio kertoo, että I-Mediat on keskittynyt lähivuosina uudistamaan vahvasti työkulkuja ymmärtäen, että uuden järjestelmän ei ole tarkoitus sopia vanhoihin työprosesseihin vaan itsekin pitää muuttaa tekemisen tapaa, jotta saa ulosmitattua mahdollisimman paljon uudesta järjestelmästä. 

I-Mediat ovat hankkineet Fiare Media Toolsilta alusta alkaen jatkuvan kehittämisen palvelua, jossa asiakas varaa tasaisisesti kuukausittain kehitysresursseja ja töitä allokoidaan yhdessä kuukausittain. Näin myös toimittajasta tulee aktiivinen osapuoli ja jokaiselle asiakkaan puolesta ajattelemiselle ei tarvita tilausta, vaikka kaikista töistä löytyykin jälkikäteen merkintä.

Tekoäly on hyvä apuri, mutta ei kelpaa emännäksi lainkaan

Tekoälystä on tullut Ilkka-Pohjalaisen työkalupakissa olennainen osa. Tekoälyominaisuudet ovat auttaneet tehostamaan sisällöntuotantoa ja parantamaan lukijakokemusta entisestään. "Tekoälyn hyödyntäminen on meille tärkeää. Se mahdollistaa entistä paremman sisällön tuottamisen ja tehokkaamman työskentelyn. Näen itse AI:n toimittajan näkökulmasta 90-luvun Windowsin Klemmari-avustajana, joka auttoi tietokoneisiin totuttautujia käytön alkuun. Nyt vaan ollaan ominaisuuksissa paljon pidemmällä, mutta nimenomaan avustajasta on kyse – ei isännästä tai emännästä", Saanio toteaa.

Kaiken keskiössä on kuitenkin lukija. I-Mediat pyrkii tarjoamaan paikallisille lukijoilleen laadukasta ja ajankohtaista sisältöä, oli se sitten printissä tai digitaalisessa muodossa. "Lopulta kaikki sisältö on aina ihmisen tekemää," Saanio painottaa. "Tekoäly voi olla meille apuväline, mutta se ei korvaa inhimillistä näkemystä ja luovuutta."

Ilkka-Pohjalainen ei ole vain sanomalehti, vaan se on osa Pohjanmaalaista identiteettiä, joka yhdistää ihmisiä ja tarinoita yli kuntarajojen ja aikakausien. Sen digitaalinen muutos on vastaus muuttuvaan mediakenttään ja kuluttajien tarpeisiin, mutta samalla se säilyttää vahvan siteensä paikalliseen yhteisöön ja perinteisiin.