Kansainvälinen uutismediayhdistys INMA (International News Media Association) järjesti syyskuun lopulla Helsingissä vuosittaisen innovointiviikon. Reilu kolmesataa osallistujaa ympäri maailmaa oli kokoontunut Pikkufinlandiaan kolmen päivän ajaksi. Tein seminaarin aikana muutamia muistiinpanoja, otin itselleni tärkeistä esitysmateriaaleista muutamia kuvia ja sitten annoin ajan kulua. Kahden viikon kuluttua otin vihon esiin, kirjoitin kolme keskeistä teemaa, jotka olivat jääneet mieleeni noilta kolmelta päivältä ja aloin kirjoittaa tätä blogia.
Sitouttaminen, erottuvuus, suositeltavuus ja pysyvyys ovat asioita, joita jokainen media mittaa ja pyrkii parantamaan. Mikäli medialla on omanlaisensa selkeänä pysyvä ja vahva brändi, niin se helpottaa kaikkien aiemmin mainittujen tavoiteltavien asioiden saavuttamisessa. Brändi muodostuu omaperäisen journalismin, hiottujen ja hyvin rakennettujen tuotteiden ja näitä kahta tukevan teknologian yhdistelmästä. Yksi, minkä INMAssa näki hyvin konkreettisesti, on se, että kun istuu maailman johtavien sanomalehtien ympäröimänä, lehtien jotka ovat kohdanneet aivan samat haasteet kuin kaikki muutkin, niin heidän tapansa kertoa asioista lukijoilleen, kuulijoilleen tai katsojilleen ei oikeastaan ole muuttunut. Valittu kulma on pidetty ja se myös luo turvaa ja pysyvyyttä median kuluttajissa ja näin syntyy brändiuskollisuutta.
Useammassa case-studyssä korostui se, ettei kyse olekaan niinkään siitä miten hienosti teknologia on saatu pelaamaan yhteen, vaan miten ihmiset on osallistettu ja saatu ottamaan uutta teknologiaa käyttöön. Tämä on toki ikuisuuden vanha haaste, mutta ehkä perinteisemmissä prosessidigitalisoinneissa sitä on hoidettu kuin vesiputousta – kun kaikki muuttuu, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hypätä virtaan ja mennä sen mukana. AI:n tuomisesta osaksi toimituksellista prosessia vesiputousmalli ei toimikkaan niin hyvin. Pakolla AI:ta käyttävä, jota ei oikeastaan kovinkaan kiinnosta syventyä siihen, miksi, miten ja missä vaiheessa minun työtäni tämä olisi minua helpottavaa, tulokset voivatkin olla päinvastaisia. Teho laskee ja harmitus nousee.
Useammassa esimerkissä oli kerätty tech-osaajia, jotka jalkauivat toimituksiin. He olivat osa toimitusta, eivät sisäisen atk-osaston guruja, jotka tulisivat sanomaan, miten Teppo-toimittajan tulee huomenna juttuaan valmistella ja kirjoittaa. Nämä agentit tarkkailivat, kyselivät ja hämmästelivät yhdessä toimituksen kanssa kaikenlaisia haasteita ja loivat ketterästi niihin ratkaisuja hyödyntäen toki ensin näitä hankkeita varten rakennettuja alustoja.
Eniten jäi mieleen Politikenin tarina. He olivat lisänneet laajoihin reportaasijuttuihin erillisen kuvakerrontatason. Kuvakerronnalla luodaan lukijalle käytävä itse juttuun. Valotetaan koko jutun olemus noin kahdeksalla tarkkaan valitulla, kuvatulla ja hyvin tiivistetysti toimitetulla valokuvalla. Lopputulos on vaikuttavan näköistä ja eittämättä ajaa asiansa synnyttäen lukijaansa kasvavan mielenkiinnon itse reportaasia kohtaan. Mutta se mikä sitten kuitenkin tässä kokonaisuudessa yllättää, ei olekaan se teknologia, jota tässä taustalla on, vaan se miten kuvat valitaan ja niiden tarinankerronnallinen juoni syntyy. Se tapahtuu kaukana digitaalisesta ulottuvuudesta keskellä Politikenin toimituksen suurta avotoimistoa, keskellä lattiaa lojuvien suurien kuvatulosteiden ja tekstiehdokkaiden muodostaessa toimituksen leikkaa-liimaa-askartele työn tuloksena kuvakerronnallisen lopputuloksen. Eli vaikka kuinka teknologia luo mahdollisuuksia, niin ainoa muutoksen eteenpäin vievä voima on ihmiset itse. Ja tässä tapauksessa vahvuus nimenomaan syntyy siitä, että koko journalistiseen reportaasiprosessiin osallistunut porukka yhdessä kuvittavat kahdeksaan kuvaan sen tarinakokonaisuuden, jota ovat itse olleet luomassa. Siihen ei pystyisi tekoäly, eikä kukaan tämän prosessin yksittäinen toimittaja.
Julkaisun brändiin kuuluu vahvana osana persoonallisuus ja oman tyylin tietynlainen alleviivaus läpi julkaisun. Toisaalta INMAssa ehkä normaalia enemmän korostui median riippumattomuus ja tiedon eheys, tiedon luotettavuus ja poliittinen puolueettomuus. Laura Hyvärinen Helsingin Sanomilta kertoi sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen puolesta tehdystä interventiosta, jossa Helsingin Sanomat suunnittelivat erittäin suosittuun räiskintäpeliin Counterstrikeen kartan, johon upottivat paljon faktatietoa Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta. Kyseinen peli on varsinkin erittäin suosittu nuorison ja nuorten aikuisien keskuudessa Venäjällä. Kartasta tuli hitti, se sai yli 50 000 latausta ja 4,58 tähteä viidestä.
Koska faktat eivät olleet näkyvillä kartalla, vaan vaativat pelaajien osaamista löytää niitä, ei voida tarkkaan sanoa kuinka moni lopulta löysi näitä faktoja Venäjän toimista Ukrainassa saatikka sitä, että kuinka hyvin tieto levisi tästä eteenpäin. Eittämättä faktatiedon löydöt ovat aiheuttaneet keskustelua pelaajien kesken. Ehkä yhtenä onnistumisena voidaan pitää sitä, että noin kuukauden kuluttua kartan julkaisusta se yllättäen hävisi pelistä kokonaan. Vapaan maan vapaa sana, ei ole aivan vapaata joka paikassa.